#121. Onko OP:llä aurinkokuningasongelma, Reijo Karhinen?
"OP-ryhmän pitää pitää talous kunnossa, mutta sen pitää luoda elinvoimaa. Sen pitää olla sillä tavalla, että se tuntuu ja näkyy", OP-ryhmän entinen pääjohtaja Reijo Karhinen sanoo.
Hän kertoo aistineensa, että nykyinen pääjohtaja Timo Ritakallio ajattelee ryhmän osuustoiminnallisuudesta eri tavalla.
Reijo Karhinen johti OP-ryhmää vuosina 2007–2018 ja oli keskeisessä roolissa rakentamassa siitä Suomen suurinta finanssiryhmää. Kun Ritakallio seurasi häntä pääjohtajana, strategia muuttui nopeasti. Karhisen aikana perustettuja uusia liiketoimintoja karsittiin.
Karon Grillissä keskustellaan OP:n noususta finanssialan ykköseksi, finanssikriisin synkistä tunnelmista sekä Karhisen strategisista onnistumisista ja virhearvioista.
Karhisen mukaan osuuskunnat muistuttavat toiminnaltaan yhä enemmän tavallisia osakeyhtiöitä. Toiseksi omistaja-asiakkaat eivät välttämättä ymmärrä omistajuuttaan eivätkä käytä siihen kuuluvaa valtaa.
Omistajavallan passiivisuus jättää osuuskuntien hallituksille erityisen suuren vastuun. Karhisen mukaan niiden kyky haastaa toimitusjohtajaa on kuitenkin usein heikompi kuin pörssiyhtiöiden hallitusten.
Eikö tämä ole omiaan johtamaan tilanteeseen, jossa johtaja on aurinkokuningas häntä ympäröivine hoveineen?
”Toimitusjohtajakeskeisyys johtaa minun mielestäni siihen, että älyttömän korkealle nousee toimitusjohtajan moraalinen kompassi. Osuuskunta omalla tavallaan elää toimitusjohtajan moraalin mukaan, kun pörssiyhtiössä mittarina on pörssikurssi”, Karhinen sanoo.
MAINOS! Terho Puustisen kirjoittama Reijo Karhisen elämäntarina Karhinen Grillin kanta-asiakkaille 24 eurolla + postikulut suoraan Otavan verkkokaupasta koodilla "GRILLI24" niin kauan kuin tarjousta riittää.
Koodi: GRILLI24
Linkki verkkokauppaan: https://otava.kauppakv.fi/sivu/tuote/karhinen/5685056
28 Oct 2026
#120. Kasvun eväät kasassa, Wisa Groupin Tuija Suur-Hamari?
Millainen yhtiö on UPM:stä irtoava Wisa Group?
"Olemme Euroopassa johtava vanerin valmistaja, ja keskitymme sellaisiin loppukäyttökohteisiin, joissa vaatimukset tuotteen laadulle, toimivuudelle ja palvelulle ovat kaikkein korkeimmat”, Wisa Groupin toimitusjohtaja Tuija Suur-Hamari sanoo.
Wisan vaneria käytetään muun muassa rakentamiseen ja rekkojen lattioihin. Yli kymmenen prosenttia euroista tulee nestemäisen maakaasun kuljetukseen käytettävien tankkereiden vuoraamisesta. LNG-tankkerit ovat korkeiden vaatimusten erikoiskäyttökohde, jossa kilpailua on vähemmän ja siten kannattavuus oletettavasti korkeampaa kuin peruslaaduissa.
”UPM:n vaneriliiketoiminnan tulos on ollut läpi vuosi hyvin resilienttiä, vakaata”, Suur-Hamari huomauttaa.
Hän nostanee tuloksen toteutuneen vakauden esiin siksi, että metsäteollisuuteen liitetään voimakaskin syklisyys, ja vanerinkin monet käyttökohteet ovat suhdanneherkkiä. Wisaa kuitenkin suojaa se, että viime vuosina kiinteiden kulujen osuus on ollut vain neljänneksen luokkaa kaikista kustannuksista. Tärkein kustannuserä on raakapuu, siis järeät kuusi- ja koivutukit.
Venäjä on yksi maailman suurista vanerin viejistä ja venäläiset yritykset tärkeitä pelureita Euroopan markkinoilla. Venäjän aloittamaa hyökkäyssotaa seuranneiden pakotteiden vuoksi venäläisyhtiöt eivät ole viime vuosina päässeet myymään eurooppalaisille asiakkaille.
Entä kun rauha tulee, pakotteet poistetaan ja venäläistä vaneria alkaa vyöryä Wisan ydinmarkkinoille? Romahtavatko myyntimäärät vai myyntihinnat?
”Totta kai siinä vaiheessa, kun venäläistä vaneria ja muitakin tuotteita alkaa virrata rajan yli, se vaikuttaa markkinadynamiikkaan kaiken kaikkiaan”, Suur-Hamari sanoo mutta muistuttaa, että venäläisten valmistajien kanssa kilpailtiin myös ennen pakotteiden voimaantuloa.
Yhteistyössä: Wisa Group
21 Oct 2026
#119. Välikausiale! Lenkkareita sijoitussalkkuun?
Urheilubrändiyhtiöillä on ollut viime vuosina vaikeaa. Viiden vuoden jaksolla Nike ja Puma ovat menettäneet suunnilleen kolme neljäsosaa markkina-arvostaan, ja myös markkinakakkosen Adidaksen osakekurssi on selvästi korona-aikojen huippuja alempana.
Yhtiöt ovat kompastelleet eri syistä. Niken päätös sivuuttaa vähittäiskaupat ja panostaa kuluttajasuoramyyntiin (DTC) on bisneskeskusteluiden viime vuosien eniten puituja epäonnistumisia. Maailman mahtavin sporttibrändi on saanut kylkeensä kolhuja, joiden paikkaileminen on vielä pahasti kesken.
Puma panosti toimitusjohtajansa Bjørn Guldenin johdolla vahvasti kasvuun, ja Puma olikin 2010-luvun lopun suuria menestyksiä niin kauppojen kassoilla kuin pörssissä. Kun kysyntä taittui, yhtiö joutui dumppaamaan varastoaan ja tulos painui miinukselle. Kiinalainen ANTA osti itsensä saksalaisbrändin suurimmaksi omistajaksi.
Puman kultanäppi Gulden siirtyi naapuriin Adidaksen toimitusjohtajaksi. Adidas on pärjännyt viime aikoina suuria kilpailijoitaan paremmin niin urheilun F1-kisoissa eli maratoneilla (Sabastian Sawen maailmanennätys 1.59.30 Lontoossa) kuin sijoittajien suosiossa.
Niken kompastellessa uusilla tekijöille on aukennut tilaa. Deckers Brandsiin kuuluva Hoka ja sveitsiläinen On ovat vain reilun 15 vuoden ikäisiä juoksukenkäbrändejä, mutta ne ovat jo kohonneet kymmenen miljardin markkina-arvoluokkaan. Viime vuosina On on ollut alan kasvuyhtiö. Huimasti asemaansa on parantanut myös Alisa Vainion suomalaiskasvoikseen ostanut japanilainen Asics.
Grillin tossujaksossa käsitellään lenkkarivalmistajia sijoituskohteena.
Who has been a guest on Karon Grilli
Names identified in recent episode analyses. Showing up to five guests.
Petri Niemisvirta
Pasi Flinkman
Varman Risto Murto
Matias Järnefelt
Tuija Kalpala
Reach and audience
Public platform figures. Ratings count people who left a rating, not total listeners.
Spotify
4.8 / 5
103 ratings
Contact Karon Grilli
Guest appearances
Does not typically book guests
Based on episode analysis; this does not confirm that the show is currently accepting guests.
Pod Engine is an independent podcast discovery and analytics service and is not affiliated with or endorsed by this podcast. Artwork and show content belong to their owners. Full legal notice.
Explore this show Podcast research with Pod Engine