Muistiinpanoja-podcast on porilaisen kaupungin- ja aluevaltuutettu Laura Pullisen päiväkirjamainen podcast politiikasta, arjesta ja niiden yhdistämisestä. Ääneenajattelua ja keskusteluja sekä eduskuntavaalikampanjan etenemistä.
02. Kuka puolustaisi kulttuuria? Vieraana kansanedustaja Saara Hyrkkö
Kulttuurilla ja luovilla aloilla on merkittävä taloudellinen ja työllistävä vaikutus niiden kulttuurisen arvon lisäksi. Luovat alat muodostavat Suomessa alle neljä prosenttia bruttokansantuotteesta, mikä sekin on kuitenkin enemmän kuin vaikkapa maatalous.
Kulttuuribudjetin nostaminen yhteen prosenttiin valtion budjetista on ollut ikuisuustavoite. Kulttuuri on kaikille tärkeää juhlapuheissa, mutta miksi alan kehittäminen ei nouse kenenkään prioriteettilistalle?
Keskustellaan kulttuuripolitiikasta espoolaisen kansanedustajan, vihreiden kultuuripoliittisen työryhmän puheenjohtajan Saara Hyrkön kanssa.
8 Jan 2023
01. Mitä tapahtui vuonna 2022?
Mitä paikallispolitiikassa tapahtui vuonna 2022? Tässä jaksossa kerrataan viime vuoden innostavin, hämmentävin, surkein ja onnistunein keissi Porin paikallispolitiikasta.
2 Jan 2023
INTRO: Miksi Muistiinpanoja-podcast?
Mikä on Muistiinpanoja-podcast? Miksi perustin sen ja mitä on luvassa?
Contact Muistiinpanoja
Guest appearances
Books guests
Based on episode analysis; this does not confirm that the show is currently accepting guests.
Host of Muistiinpanoja?
Claim your podcast to manage its listing and keep your show details accurate.
Pod Engine is an independent podcast discovery and analytics service and is not affiliated with or endorsed by this podcast. Artwork and show content belong to their owners. Full legal notice.
Explore this show Podcast research with Pod Engine