Oma ääni on podcast, jossa musiikintekijät ja muusikot esittelevät soittimia ja laitteita, jotka ovat olleet heille tärkeitä – tai joista ovat muuten vaan innoissaan. Jaksoissa kuullaan tarinoita muusikkouden taustalta, soitinten ja laitteiden ääniesimerkkejä ja lopussa kuulijat pääsevät privaattikeikalle, kun jakson vieras esittää improvisoitua musiikkia. Saadaan siis selville, millainen on kunkin vieraan oma ääni.
Vieraana muusikko ja kanteleen soittaja Jutta Rahmel.
Mihin perustuu meidän suomalaisten käsitys kanteleesta viisikielisenä soittimena? Se onkin vain yksi totuus kanteleesta. Mitä muuta kantele voi olla? Entä taipuuko itse sana kannelta vai kanteletta? Nämä ja monta muuta mieltäni askarruttavaa asiaa saavat tässä jaksossa vastauksen!
Jutta Rahmel ja 39-kielinen kantele
Paljon muitakin mielenkiintoisia puheenaiheita, muun muassa puhelimen käyttämisestä biisinkirjoituksessa sekä cover-biisin julkaisemisesta. Jutta Rahmel keräsi talven aikana tietoa cover-biisin julkaisusta ja julkaisee Sufjan Stevensia coverina. Kuuntele ohjeet, niin tiedät, mitä tehdä.
Lisäksi kuullaan, minkälaisia kaiken maailman ääniä kanteleesta saa irti. Tulee mieleen, että olisipa mielenkiintoista rakentaa kokonainen äänimaisema pelkästään kanteleella.
Musiikillisena osuutena kuullaan kaksi maistiaista Jutta Rahmelin myöhemmin tänä vuonna julkaistavalta soololevyltä. Levyltä, joka syntyi pandemian aikana. Käydään siis myös keskustelu, jota ei tänä aikana juuri voi välttää: miten pandemia on omaan musiikkiin ja tekemiseen vaikuttanut.
Oli vaikutus omalla kohdallasi mikä tahansa, niin suosittelen kaivamaan vanhat kanteleet vintiltä ja kokeilemaan!
JUTTA RAHMELfi.juttarahmel.com/ (https://gate.sc/?url=https%3A%2F%2Ffi.juttarahmel.com%2F&token=39a8ca-1-1644509766634)www.instagram.com/juttarahmel/ (https://gate.sc/?url=https%3A%2F%2Fwww.instagram.com%2Fjuttarahmel%2F&token=a49003-1-1644509766634)www.kardemimmit.fi/ (https://gate.sc/?url=http%3A%2F%2Fwww.kardemimmit.fi%2F&token=d70e30-1-1644509766634)J. Karjalainen - Keihäänkärki cover www.youtube.com/watch?v=0xEjiGp26h4 (https://gate.sc/?url=https%3A%2F%2Fwww.youtube.com%2Fwatch%3Fv%3D0xEjiGp26h4&token=9acf92-1-1644509766634)Vesala, Järvelä & Rahmel - Tytöt ei soita kitaraa live www.youtube.com/watch?v=FMdzkRK87Fs (https://gate.sc/?url=https%3A%2F%2Fwww.youtube.com%2Fwatch%3Fv%3DFMdzkRK87Fs&token=210569-1-1644509766634)Vesala - Tulkoon mitä vaan (feat. Aili Järvelä ja Jutta Rahmel) www.youtube.com/watch?v=eZlKpbalI3Q (https://gate.sc/?url=https%3A%2F%2Fwww.youtube.com%2Fwatch%3Fv%3DeZlKpbalI3Q&token=6aa674-1-1644509766634)
OMA ÄÄNIwww.facebook.com/aanipodcast (https://gate.sc/?url=http%3A%2F%2Fwww.facebook.com%2Faanipodcast&token=eea1d1-1-1644509766634)www.instagram.com/aanipodcast (https://gate.sc/?url=http%3A%2F%2Fwww.instagram.com%2Faanipodcast&token=c9e767-1-1644509766634)Palautetta ja ajatuksia voi laittaa sähköpostiin aanipodcast@gmail.com (mailto:aanipodcast@gmail.com)
Jakso on äänitetty Helsingissä 28.10.2021.
6 Jan 2022
23: Laua Rip (särölaulu)
Hyvää vuotta 2022! Ja tervetuloa kuuntelemaan uutta Oma ääni -jaksoa, pitkästä aikaa.
Tämän jakson vieraana on Laura Nevanperä, artistinimeltään Laua Rip, joka julkaisi viime vuoden lokakuussa uuden levyn. Soitettiin Laua Ripin kanssa keikka vuonna 2019 samassa keikkaillassa ja siitä tiesin, mitä odottaa.
Laua Rip metaversumissa. Haastattelu tehtiin etänä.
Laura Nevänperä tekee paitsi musiikkia on myös kuvataiteilija. Kuulette, miten kaikki sai alkunsa. Kaikesta paistaa läpi upea ennakkoluuloton asenne musiikin tekemiseen, tuottamiseen ja julkaisemiseen. Koko estetiikkaa kuvastaa se, että Laua Ripin ääni haastattelun aikana tulee välillä suoraan mikrofonista, välillä suoraan Laua Ripin livenä käyttämän kitaravahvistimen ja särön läpi.
Haastattelu tehtiin hyvän matkaa viime vuoden puolella, mutta sitten Oma ääni -tuotantotiimillä tuli kaikenlaista hommaa, eikä ehditty ediotoida jaksoa valmiiksi. Ajatus oli, että jakso olisi tullut ulos ennen joulukuun alkua, kun Laua Ripillä oli edellinen keikka, yhdessä muun muassa Draama-Helmen kanssa. No, se tuli ja meni, mutta nyt se kuitenkin on julki, ja on tehnyt lähes come backin. Tästä on hyvä käynnistää uusi Oma ääni -vuosi käyntiin!
Miksi Laua Rip kannattaa laittaa seurantaan Instagramissa? Kuuntele, niin tiedät. Vastaus ei ehkä ole se, mitä ensin ajattelet. Tai sitten se on juuri sitä.
LAUA RIP www.instagram.com/lauarip/ (https://gate.sc/?url=https%3A%2F%2Fwww.instagram.com%2Flauarip%2F&token=32f310-1-1641381217859)lauarip.bandcamp.com/ (https://gate.sc/?url=https%3A%2F%2Flauarip.bandcamp.com%2F&token=a8038d-1-1641381217860)www.youtube.com/channel/UCN1N3FrcpUYFKec012j5FzQ (https://gate.sc/?url=https%3A%2F%2Fwww.youtube.com%2Fchannel%2FUCN1N3FrcpUYFKec012j5FzQ&token=e78d1-1-1641381217860)
OMA ÄÄNIwww.facebook.com/aanipodcast (https://gate.sc/?url=http%3A%2F%2Fwww.facebook.com%2Faanipodcast&token=639547-1-1641381217860) www.instagram.com/aanipodcast (https://gate.sc/?url=http%3A%2F%2Fwww.instagram.com%2Faanipodcast&token=272445-1-1641381217860)Palautetta ja ajatuksia voi laittaa sähköpostiin aanipodcast@gmail.com (mailto:aanipodcast@gmail.com)
Jakso on äänitetty internetin metaversumissa 3.11.2021.
28 Sept 2021
22: Susanna Syrjäläinen (sello)
O-o-ma äää-ni palaa kesätauolta. Vihdoin, voisi joku sanoa! Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Vieraana sellisti Susanna Syrjäläinen, joka on soittanut selloa monissa eri projekteissa, yhtyeissä ja produktioissa – niin nuoteista kuin improvisoidenkin. On mielenkiintoista kuulla monipuolisen soittajan näkemys omasta soittimestaan.
Susanna Syrjäläinen, sello ja loopperi
Kuulette, minkälainen rooli televisioista tulleella kahvimainoksella on ollut Susanna Syrjäläisen uraan ja saatte myös lyhyen esittelyn, minkälainen soitin sello ylipäänsä on. Toisaalta Susanna Syrjäläinen antaa vinkkejä siihen, mistä koostuu hyvä sellosovitus.
Susanna Syrjäläinen on julkaissut omaa musiikkia nimellä Susanna. Myöhemmin syksyllä 2021 ilmestyy levy, josta muutama maistiainen löytyy jo nyt striimauspalveluista. Ehkä Susanna Syrjäläinen asenteesta omaan soittimeen ja musiikkiin kertoo se, että levyllä ei kuullakaan selloa. Itse olisin etukäteen kuvitellut, että sellistin tehdessä soololevyn, siellä ei muita soittimia olekaan.
Lopussa kuullaan kaksi improvisaatiota, jotka Susanna Syrjäläinen soittaa ja kerrostaa loopperin avustuksella.
Inspiroivaa keskustelua taas kerran! Ota Oma ääni kuunteluun Applen tai Googlen podcasteista, Spotifysta, Soundcloudista tai mistä vaan podcasteja kuunteletkin.
Tiedot uusista jaksoista saat parhaiten Oman äänen somekanavista: www.facebook.com/aanipodcast (https://gate.sc/?url=http%3A%2F%2Fwww.facebook.com%2Faanipodcast&token=185860-1-1632829134132)www.instagram.com/aanipodcast (https://gate.sc/?url=http%3A%2F%2Fwww.instagram.com%2Faanipodcast&token=54550b-1-1632829134132)
Palautetta ja ajatuksia voi laittaa sähköpostiin aanipodcast@gmail.com (mailto:aanipodcast@gmail.com)
Susanna Syrjäläistä voi seurata Instagramissa:www.instagram.com/susanna.syrjalainen/ (https://gate.sc/?url=https%3A%2F%2Fwww.instagram.com%2Fsusanna.syrjalainen%2F&token=94a19-1-1632829134132)www.instagram.com/susannamusiikki/ (https://gate.sc/?url=https%3A%2F%2Fwww.instagram.com%2Fsusannamusiikki%2F&token=2b0cbf-1-1632829134132)
www.susannasyrjalainen.com/ (https://gate.sc/?url=https%3A%2F%2Fwww.susannasyrjalainen.com%2F&token=294b17-1-1632829134132)
Jakso on äänitetty Helsingissä 14.9.2021.
Contact Oma ääni
Guest appearances
Books guests
Based on episode analysis; this does not confirm that the show is currently accepting guests.
Host of Oma ääni?
Claim your podcast to manage its listing and keep your show details accurate.
Pod Engine is an independent podcast discovery and analytics service and is not affiliated with or endorsed by this podcast. Artwork and show content belong to their owners. Full legal notice.
Explore this show Podcast research with Pod Engine